Ajattelin kirjoittaa taas motivaatiosta ratsastaa. Motivaatiota joko on tai ei ole. Se voi olla sisäistä tai se voi olla ulkoista esim. ridaa koska vanhemmat haluaa. Minä niin toivoisin näkeväni enemmän sitä palavaa halua ratsastaa ja sitä aitoa rakkautta lajiin. Ymmärrän, että monelle ratsastus on vain harrastus muiden mukana, mutta jos haluaa todella kehittyä pitkälle kilparatsastuksessa niin se vaatii todella ahkeruutta, sisua ja vaikeita valintoja! Ei enää kentän reunalla usein näy notkuvia ratsastajia jotka odottavat kuin haukat, että pääsisivät ratsastamaan jollain mikä on tiputtanut ratsastajan tai muuten vain liikuttamaan hevosia. Jos haluaa oppia ratsastamaan niin siihen ei auta muu kuin se, että viettää aikaa siellä hevosen selässä ja tallilla. Ei ratsastamaan opi facebookissa, shoppailemassa, baarissa, mökillä.
Minä olin ponivuosien jälkeen eli ysiluokan jälkeen sellanen laiska teini jonkin aikaa, jolloin vietin aikaa aika paljon muuallakin kuin tallilla ja se näkyi sen vuoden tulokseni olivat huonoimpia ikinä. Silloin tein itselleni asenneremontin, että on oltava paljon ahkerampi ja palattava perusasioiden äärelle ja käytävä todella paljon valmennuksissa ja kilpailtava helpommalla tasolla siellä minkätasoinen itse on ja minkätasoisia hevoset olivat oikeasti. Toki hevosmateriaali olisi saanut olla valmiimpaa juniorille eli opetusmestareita eikä remonttihevosia/liian vahvoja hevosia. Onneksi sitten Mimo tuli minulle ja ymmärsin, että nyt täytyy tehdä kaikki niin hyvin kuin ikinä osaan ja valmentajan avulla se hevonen vei minut 130-luokkiin ja kansallisiin kenttäkisoihin ruseteille.
Valitettavasti minun ainut oma hevonen ja paras hevoseni ei ainakaan tällä hetkellä ole hyppykuntoinen niin en silti vaivu epätoivoon. Se joko tulee vielä kuntoon tai ei tule. Enhän minäkään ole vuoteen päässyt kilpailemaan sitä 130 vaikka haluaisin (jos 120/130-luokkaa ei lasketa). Onhan se yritettävä niillä hevosilla päästä eteenpäin mitä on tarjolla ja olen todella kiitollinen siitä, että on hevosen omistajia jotka haluavat tarjota minulle mahdollisuuden kilpailla heidän hevosillaan. Taloudelliset resurssit myös monesti ratkaisevat sen mihin kisoihin pääsen osallistumaan. Silti minullakin on unelmia ja tavoitteita mihin haluan vielä yltää tämän elämäni aikana.
Ei vaan riitä että on ahkera, vaan pitää olla s**tanan ahkera. Oltava valmis käyttämään kaiken aikansa ja rahansa ratsastukseen. Oltava valmis jättämään juhlia väliin ja ihmissuhteet kärsii eikä sukulaisiin ja ystäviin jää paljoltikaan aikaa. Tallipäivät on pitkiä ja välillä myös yksinäisiä, mietin eilen illalla näitä juttuja kun pesin viimeistä hevosta 21 aikoihin yksinään tallilla. Motivaatiota mitataan etenkin silloin kun taluttelet sitä sairasta hevosta jonka kanssa piti mennä kisaan ja sit et pääsekään. Kisojen jälkeiset palauttelupäivät kertoo melko paljon ratsastajan motivaatiosta onko sitä tarpeeksi, että viitsii hoitaa ja liikuttaa hevosensa hyvin myös kisojen jälkeen. On myös ratsastajia /omistajia jotka haluavat ottaa vain "kirsikat kakusta" eli ne on heitä jotka haluavat käydä valmennuksissa ja kisoissa mutta se muu työ ei huvita. Se ratkaisee ratsastajan menestyksen mitä tekee niiden valmennusten välillä. Toisinaan on oltava myös kekseliäs, että löytää tiensä kisoihin (rahoitus, kyydit).
Minusta jo pelkästään hevosenomistaminen vaatii ahkeruutta ja sitoutumista vaikka ei kilpailisikaan. Siitä on kuitenkin huolehdittava joka päivä liikunta, hoito ja yleensäkin terveyden seuranta. Hevoseen menee todella paljon aikaa, rahaa ja siitä on paljon vastuuta, koska sen hevosen elämän laatu on sen omistajan käsissä! Eikä se ole aina ruusuista, siihen tulee päälle myös kuraa, paskaa, irtokenkiä, haavoja ym. Jää monet lomamatkat tekemättä, koska omistaa sen hevosen.
Minulle hevoset antaa elämälle sisällön ja tarkoituksen. Se fiilis kun hevosesta tulee ystäväsi tai hyvän suorituksen jälkeen muistat taas miksi jaksat tehdä sen eteen töitä. Paljon se ottaa, mutta vielä enemmän se antaa. Katsotaan mihin asti itse pääsen, kaikkeni panostan, motivaatiota riittää ja loput on kiinni siitä löydänkö oikean polun eteenpäin ja onnea tarvitaan myös. Jos haluatte edistyä lajissa, panostakaa täysillä ! Rakastakaa sitä mitä teette ja tietenkin niitä hevosia <3 Lajille harrastajaratsastajat ovat iso tärkeä osa lajia, mutta toivotaan että sieltä nousisi myös uusia huippuja ! Jostain ne huiputkin ovat aloittaneet. Tsemppiä kaikille ja välitetään rakkaudella hevosistamme <3
